perjantai 28. tammikuuta 2011

Talvi Karhula




Viikonloput aika ruuhkaisia, rempassa ei suurempia edistymisiä. 
Siispä muutama kuva talvisesta Karhulasta.





















maanantai 24. tammikuuta 2011

Katto paneloitu


Lauantaina emme tehneet remontin suhteen mitään, isäntä oli pilkkimässä ja ilta menikin kalakukkoa kytätessä. Olipa ihka ensimmäinen ja maistui ihan äidin tekemältä!

Viikolla sähkömies kävi vetelemässä piuhaunsa paikoilleen ja lupa tehdä remontti valmiiksi asti heltyi. Sunnuntaina saapui appivanhemmat viettämään päivää meille ja samassa tohinassa katto tuli paneloitua, seinät saivat vähän tasoitetta ja muurin seinus levynsä nyt kun sähkömies oli tehnyt vetonsa. Lisäksi vedettiin navat täyteen pannaria.


Kun vihdoin sain aikaiseksi mennä kuvaamaan tilannetta, remonttireiskat nojasivat vain seiniin. ;) Ensi viikonloppuna taas vähän lisää jos aikaiseksi saisi. Eiköhän tämä kesään mennessä!


sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Viikonlopun saldo


Viikonloppuna remppa taas edistyi huimasti, toivottavasti ensiviikonloppuna edistyy yhtä hyvin, kun ensiviikonlopuksi ei pitäisi olla mitään kyläilyjä tai asioiden hoitamista luvassa.
Katto sai lauantaina koolauksensa. Vaatekaappien nurkasta katto on painunut hieman ja suoristus oli tarpeen. Kattopaneelien (jotka ovat jo muuten yläkerrassa kuivumassa) alle jää mielenkiintoiset viritelmät. :)


Muurin seinä sai myöskin koolaukset. Kuvassa laudat näyttävät olevan umpihomeessa, mutta eivät sitä kyllä ole. Kovaa tervettä puuta, ovat vain tummuneet ja betoniroiskeita ovat nuo täplät. Osa sähköistä menee seinän sisälle piiloon.



Lautalattiaa oli hieman aukaistava, jotta saadaan vanhan keittiön viemärit tulpattua ja laitettua piiloon. Kommeeta lautaa paljastu, paksuus muistini mukaan oli 34mm. Lautalattian alla on myös vielä huokolevy, eristää kivasti ääniä.

Seinätkin saivat levyä. Remontti jatkuu niin, että sähkömies tulee tekemään hommiaansa. Viikonloppuna isäntä uhkasi pitää meidät kiireisenä - vuorossa olisi vaatekaappien ovien maalaus. Täällä rukoillaan, että toivottavasti kaksi kerrosta riittää peittämään tuon sinisen valkoisella.



Ja pannaria ei ole vielä paistettu, eiköhän asia korjaannu ensiviikonlopun aikana!

lauantai 8. tammikuuta 2011

Meillä remontoidaan!


Kohteena on yläkerran pienen keittiön muuntautuminen meille makuuhuoneeksi. Homma alkoi huoneen tyhjentämiselle - mistä tätä tavaraa tulee?! Osa talteen, osa kierrätykseen, osa oli jo ihan roskiin mentävää.

Perjantaina homma alkoi purkamisella, joka jatkui lauantaihin. 




Tämän huoneen hankalin homma oli ehkä kulmista naulatuiden pahvien irrottaminen. Hyvin oli naulattu ja pahvi lähti ehkä sentti kertaa sentti palasina irti.

Ja heti kun remontti alkoi, alkoi myös pannarikausi. Jostain syystä meillä remontin aikana syödään paljon pannaria. Onko muilla myös jotain remonttiruokaa?



Purun jälkeen on mukava ihastella tekemisen meininkiä ja ihailla vain sitä, miten ennen ollaan hyötykäytetty kaikki. Betoniroiskeet laudoissa saavat jäädä piiloon tulevia sukupolvia varten. Kumpa nykyainakin osattaisiin yhtä hyvin hyötykäyttää kaikki. Pyrimme tekemään tämänkin vanhaa kunnioittaen, kiinteät komerot saavat jäädä, ne vain levytetään siistimmiksi ja hyllytetään, ullakkotilaa emme edelleenkään ota käyttöön (joka välissä saamme kuulla, että miten paljon lisätilaa saisimme ullakkotilalla - mutta mitenkäs käy sitten säilytystilan, tämä talo on hyvä tällähuonejaolla ja koolla - uskokaa pois, juuri hyvä meille :)), vanha lautalattia kaivetaan esiin ja lattialistat, verhokiskot ja vanhat keittiönkaapit otettiin talteen uusiokäyttöä varten.




Sitten saumattiin, pohjamaalaus eilen illalla vielä ja nyt on tasoitukset menossa. Emäntä halusi eilen illalla auttaa remontoinnissa ja maalasi patterin alusta. 10 sekunttia myöhemmin olikin jo tukka maalissa. Epähuomiossa kumarruin katsomaan maalausjälkeäni ja jo ui tukka maalipöntössä. Ehkä tämä jako on hyvä -Perttu tekee ja minä suunnittelen.



Tapettia seiniin, katto paneloidaan, lautalattia maalataan, samoin kaappien ovet, niiden väri vielä on mietinnässä. Tästä on hyvä jatkaa, huomenna soittoa sähkömiehelle, sähköt uusitaan ja jos vaikka ehtisi käydä levyä parille seinälle ja komeroihin. Ja kiire ei ole, kun ei ole asuinkäytössä yläkerta meillä ollenkaan.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Vuosi tuli täyteen


Elossa ollaan. Ollaan vain huilailtu ja levätty. Maalämmön jälkeen remontti-into hävisi johonkin, mutta vuoden vaihduttua on taas palannut ja Tapettitalon sivut katselleen vähintäänkin kerran päivässä.

12.12. tuli vuosi talossa täyteen. Äkkiä on aika mennyt ja jossain vaiheessa tuntui, että saatiinkos mitään aikaiseksi. Listaa tehdessä on kuitenkin aika monta asiaa listalla:

-keittiön täysi remppa

Keittiössä laitoimme makuuhuoneen ja keittiön välisen oven umpeen ja näin ollen saimme keittiöön yhden ehjän seinän. Sähköt, tapetit, kaapistot ja koneet uusittiin, vanhat viemärit vaihdoimme uusiin. Keittiö oli varsin onnistunut tapaus, hyvin onnistui vanhan ja uuden yhdistäminen!

- Pihalle tehtiin patio ja muurattiin grilli pihakiven kylkeen

- Pikku-ullakoilta purettiin epäilyttävät muovit pois ja toinen sai säilytysjärjestelmän

- Osa aurinkopään ikkunoista raaputettiin, kitattiin ja maalattiin uudelleen

-  Kuistin yläosa sai tuuletusaukkonsa

- Ulkorappuset öljyttiin

- Oviaukko makuuhuoneen puolelta levytettiin ja tapetoitiin, makuuhuoneen tapettia löytyi talon kätköistä

- vanha öljylämmitys uusittiin maalämpöön, toistaiseksi olemme olleet tyytyväisiä vaihtoon, tuntuu olevan edullista lämmittää taloa eikä tarvitse kirota maksellessa isoja öljyeriä

- lisäksi vuoteen mahtuu monta pientä huonekaluprojektia ja muuta mukavaa näperrystä

Toivottavasti ensi vuosi talossa on myös yhtä antoisa!

tiistai 19. lokakuuta 2010

Öljykattila



Heihei öljykattila! Kiitos uskollisista vuosista meidän ja entisen omistajan puolesta!

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Maalämpö valmis


Maalämpö on jo hetken aikaa ollut valmis, mutta laiskuus on iskenyt päivityksiin ja emännän mieli ainakin halajaa jo blogata jostain enemmän sisustuksellisemmasta kuin tämä mutamömmö. Silti lämmitys on varsin tärkeä tekiä, varsinkin täällä Suomessa jossa talvet ovat varsin kylmiä. Tässäpä kuvasarjaa ja muutamaa sanaa siitä, kuinka loppu sujui. Tässä siis tälläinen pikapostaus maalämmön loppurutistuksesta. Kysyä saa, vastaillaan niin hyvin vain kun voidaan. :)

Pora-ukkelin lähdettyä, oli vuorossa porata reikä seinään putkille. Appiukko ulkoa päin ja Perttu sisäpuolella varmistamassa ja suojaamassa pahimmalta pölyltä.





Piha oli sanoinkuvaamattomassa mutavellissä. Kumpparit pakolliset ja kivituhkaa oli joka puolella (tai siltä minusta ainakin tuntui). Saimme pestä ulkoraputkin useampaan otteeseen ja vielä viikkoja jälkeenpäin ja lumienkin jo maahan tullessa kuistille tulee silti aimo annos kivituhkaa.

Seuraavana päivänä tielle saapui rekka ja eikun letkua reikään. Ja sen jälkeen letkua sisälle - näin se meni yksinkertaisuudessaan. Letku-sedät vielä ystävällisesti tulivat sanomaan, että lapsia vahtia pysymään poissa letkuista. Letkujen sisällä oleva "viina" kun roiskiessaan ärsyttää silmiä ja ihoa. Tästähän anopin kanssa hihittelimme useampaan otteeseen, että talon isäntä asennutti harvinaisen kalliin baariletkun kellariin.




Roskalava tyhjentyi Pertun ja appiukon toimesta osa pihan perälle kasaan ja osa tielle tasoitukseksi.

Putket on nyt sitten sisältäkin vedetty ja eristetty. Askarteluhuoneen kautta pannuhuoneeseen. Ja uusi patterikin on toiminnassa askarteluhuoneessa.



Tottakai tuurillamme putkimies sai hommansa valmiiksi ja tuli kertomaan, että sähkömiehen loppurutistusta vailla homma. Päivähän oli perjantai, joten saimme odotella maanantaihin asti, jolloin homma ei vieläkään valmistunut. Tiistaina 5.11. lopulta sitten homma valmistui ja talomme rupesi virallisesti lämpiämään maalämmöllä. Viikonloppuhommiksi kuitenkin ennen sähkömiehen tulos saimme putkimieheltä luvan täyttää ulkonaoleva reikä. Seinän reikä valulla umpeen, kallistukset talolle päin ja pikainen visiitti naapurin laajennustyömaalle ja saatiin vähän eristelyäkin putkille (kiitos palasesta!) ja sitten eikun reikäö umpeen ja ensi kesää ootellessa ja nurmen kasvua.

Hyvin on lämpöä riittänyt ja lämmintä vettä myöskin. Toistaiseksi olemme siis olleet tyytyväisiä. Sitten eikun vähän lukeamia ylös ja seuraamaan kulutusta ja kohti uutta rojektia!

-hanski

Lisäyksiä kolmen vuoden käytön jälkeen. Ensimmäinen talvi maalämmön kanssa oli hyvin kylmä. Lämpöä riitti pakkasilla, mutta kun pakkanen nousi yli 20 asteen ei meinannut talossa riittää lämpöä varsinkaan yläkerrassa. Lasten makuuhuoneessa käytimme lisänä sähköpatteria. Selvittelimme asiaa ja totesimme, että pettereiden veden kiertosuunta tuntuu väärältä. Putkifirmasta tultiin asiaa selvittelemään ja näin tosiaan oli. Suunta vaihdettiin ja seuraavana talvena ei edes kolmenkymmenen pakkasasteen hujakoilla yläkerrassa ole tarvinnut lisälämpöä. Pumppu on pelannut moitteettomasti. Ja mitä kuluihin tulee niin talomme lämpiää nykyisin 600e-700e:lla vuodessa. Hyvä sijoitus siis oli! :)