perjantai 28. kesäkuuta 2013

Vessa ennen-jälkeen


Kuten pääsi käymään niin vuodatushan kaatui eräs kaunis kesäilta ja kaikki kuvat hävisivät sen silijantien. Tekstit vuodatus pystyi palauttamaan, mutta kuvat hävisivät jonnekin bittiavaruuteen. Seurasi armoton potutus; monen vuoden remonttien kuvat hävisivät. Ensitöikseni siirsin tekstit bloggerin puolelle ja aina kun huvitti ja kehtuutti kaivoin ulkoisen kovon ja sieltä kaivelemaan vanhoja kuvia ja päivitys kerrallaan lisäsin kuvia teksteihin. Nyt homman ollessa valmis vihdoin ja viimein huomasin, että yläkerran vessasta on unohtunut ennen-jälkeen kuvat. Lisäksi olemme tämän puolentoista vuoden blogi tauon aikana saaneet muutaman pienen asian valmiiksi, josta aijon koittaa jaksaa päivitellä. Tällä hetkellä isäntä pakertaa kellarin kimpussa.

Muuuutta itse asiaan takaisin; tässä olisi yläkerran vessan ennen-jälkeen kuvat, joka siis valmistui muistaakseni marraskuussa 2011. Olekeepa hyvät:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti