maanantai 31. toukokuuta 2010

Grillipaikka


Grilli valmistui viikonloppuna ja ylimääräiset härpäkkeet grillin ympärille eilen. Alun muurauksesta viime viikolta kuvia ei ole, koska allekirjoittanut marssi grillipaikalle kameran kanssa tomerana, käynnisti kameran, haki kuvakulman ja juuri silloin loppuikin akku. Hienoa. Siispä tässä lauantailta kuvia:



Tässä grilli kokonaisuudessaan. Vasemmalla on grillauspuoli, oikealla savustuspuoli ja alla on kaapit, joihin tarkoitus joskus saada ovet. Siellä voi sitten säilyttää puita ja hiiliä. Näpsäkkä on!
Sitten muiden härpäkkäiden vuoro. Eilen käytiin peräkärri lainaan ja härpäketarvikkeet hommaamassa. Ekana syntyi yrttipenkki, johon jäi kyllä vielä tilaa yrteille, minttua haaveissa ja salaattia ehkä lisää. Malttamattomana kaupasta valmiit kimput. Sitten pietään sormet ristissä, että hengissä pysyvät lauantain kesäkauden avajaispippaloihin asti.


Toiselta puolelta olimme kaivaneet jo aiemmin vuorenkilpeä hieman pois, kun sitä oli niin paljon. Haaveissa laittaa joskus sitten pieni kivikkopenkki. Tälläistä saatiin aikaiseksi ja näppärää tässä on sitten se, että senkun kaivelee kolon ja lisäilee tarpeentullen taimenia jos ei malta odottaa leviämistä.



Laittaessani lapsia unille, talon isäntä taisteli itikoita vastaan ja jatkoi patiota grillin vierelle asti. Näin ollen saadaan pöytä ja laskutilaa grillaukseen. Hieno tuli ja kyllä nyt kelpaa juhlia lauantaina. Kyllä nyt kelepoo!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti