maanantai 27. lokakuuta 2014

Ennen - Jälkeen : Kellari

Tosiaan aikaa on ehtinyt vierähtää jo kohta vuosi, kun olen tänne viimeksi mitään kirjoitellut.
Kun saunomaan päästiin niin loppu osa kellarista oli hieman nihkeä. Lisäksi vuoteen mahtui vielä meidän häät, joten tekemistä riitti. :)
Viimein isäntä otti hurjan loppuspurtin ja näin ollen rempparoju on ahkeran isännän toimesta hävinnyt kellarikerroksesta. Vielä olisi ihan pientä hommaa, kuten pannuhuoneen lattian laatoitus ja talouskellarin oven maaluu. Maalaus kellarissa vähän mahdotonta hommaa juuri nyt, kun kaikki on niin kosteaa. Jääköön siis nämä odottamaan talven pakkasia.

Mutta saanen esitellä vihdoin ja viimein 
ne ennen ja jälkeen kuvat meidän kellarikerroksestamme.

Kellarin rappu koki melkoisen muodonmuutoksen. Vanhat raput saivat laatta kerroksen päälleen. Ihana mintun sävy käsiteltiin piiloon harmaalla, sähköt uusittiin ja rapun yläosa tapetoitiin. Joskus hamassa tulevaisuudessa vaihdamme kellarin ulko-oven samanlaiseen kuin kuistin uusi ulko-ovi. Vanhan kaiteen säilytimme. Se vain käsiteltiin uudestaan.
 
 

Kellarin aulassa puolestaan uusittiin sähköjä ja putkia, laatoitettiin lattia, paneloitiin katto, uusimme ovia, käsittelimme seinät ja putket käärittiin sekä paneloitiin vähän huomaamattomimmiksi. Lisäksi rapun alla on säilytystilaa, joka ennen oli aivan avonainen. Nyt siihenkin tehtiin ihan ovi, näin ollen isännän työkalut säilyy vähän ei niin näkyvästi.
 

 

Kodinhoitohuone tai vanha askarteluhuone taas koki myös muodonmuutoksen. Täällä uusimme viemäröinnit ja sähköt, lisäsimme vesihanan ja lattiakaivon, maalasimme katon ja seinät ja laatoitimme lattian. 
Nyt kelpoo pestä pyykkiä!
 



Alla olevassa kuvassa vasemmalla näkyy tiilimuurausta, jonka takana meidän öljysäiliö sijaitsi. Se on ollut tyjillään sitten vuoden 2010, kun vaihdoimme lämmitysmuodon maalämpöön. Purimme öljysäiliön pois ja jaoimme vanhan halkovaraston kahtia, toinen puoli jäi siis halkovarastoksi ja toiselle puolelle teimme pukuhuoneen. Vanhan halkovaraston nurkkaan siis puhkaisimme uuden oviaukon saunan puolelle ja muurasimme umpeen vanhan saunaan menevän oviaukon, joka oli pannuhuoneen puolella.

Halkovarastolle emme tehneet muuta, kuin lisäsimme valasituksen ja pistorasioita. Pukuhuoneen paneloimme, teimme ovet, maalasimme katon, uusimme sähköt, laatoitimme lattian ja toimme tilaan patterin lämmittämään. Pukuhuoneen puolella siis ei ole lattialämmitystä.
 


Sauna olikin siis isoin projekti ehkä tähän mennessä. Saunan sisäänkäynti siis muutettiin järkevämmäksi. Tällä toimenpiteellä saimme saunan toimivammaksi ja pystyimme lisäämään meille pesuhuoneen, jota alkuperäisessä saunassa ei ollut vaan suihku oli saunan kulmauksessa. Tiesimme, että saunaa on joskus aikoinaan pienennetty vajaan metrin verran ja tarkoitus oli ottaa pienennetty tila käyttöön. Purkuvaiheessa kuitenkin selvisi, että sauna oli alunalkaenkin tehty pienemmäksi.

Sauna siis purettiin kokonaan, kaivettiin maata, uusittiin viemäröinnit, eristykset, valut ja kaadot meni uusiksi, teimme lattialämmityksen... Eli kaikki meni uusiksi, kuvat puhukoot puolestaan. Kaksi ekaa kuvaa on siis otettu samasta kohtaa (vanhalta oviaukolta), huomaatte kuinka paljon tilaa saunaan tuli. 
 







Pesuhuoneen pitkulaisuutta rikoimme vähän 
suihkuseinällä ja se oli mainio ratkaisu. Tilan laatat toivat päänvaivaa 
emännälle, koska niitä sitten lopputuloksesta ei noin vain revittykkään irti ja vaihdettu, kuten tapettia tai maalia. Mutta olemme olleet valintoihimme todella tyytyväisiä. Tumma harmaa toimii loistavasti lämpimän puun kanssa.



Kellarikerros oli rankka ja pitkä projekti, mutta se oli kyllä kaiken vaivan arvoinen. Vieläkin huokailemme saunoessa, että kyllä tuli hyvä. Niinkuin tulikin - paras meille, tästä voikin sitten nauttia lopun elämäänsä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti