maanantai 15. helmikuuta 2016

Alakerran makuuhuone Ennen-Jälkeen









Hävettävän pitkä aika mennyt ennen jälkeen postauksen teossa. Kuvat olin kyllä ottanut heti, kun asetuttiin makkariin asumaan, mutta kamalan vaikea homma oli saada niitä jopa tännekin puolelle. Tässä ne nyt ovat, melkein vuoden myöhässä. Aika menee pelottavan nopeasti. Sen huomaa jo ensimmäisestä kuvasta, joka on otettu meidän tyttäremmäste ennen muuttoa taloon. Tänä kesänä juhlimme jo hänen 10-vuotista taivaltaan.

Tässä makuuhuoneessa onnistuttiin kokonaisuudessa. Lattia ja kaapistot mätsäävät ja tapetti tuo mukavaa kontrastia. Kylmän kolean ja aivan kauhean laminaatin jälkeen vahattu puulattia tuntuu siltä, että tekisi mieli laittaa koko talon lattiat uusiksi. Suosittelemme siis lämpimästi.




Kevään korvilla meinaa taas remonttikuumetta pukata, 
mutta maltetaanhan hetki jos toinenkin nyt vielä ootella.  
 

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Makuuhuoneen remontointi


Nyt kyllä jo ihan hävettää, miten heikoille on jäänyt blogin päivitys. Olemme uudessa makuuhuoneessamme nukuttu jo varmaan kuukauden päivät ja silti vaan ei saa aikaiseksi siirtää kuvia koneelle ja kertoa, mitenkä remppa lopulta sitten sujui. Mutta nyt sain itseäni niskasta kiinni ja tässäpä olisi rempan loppuhetket. Aika kivuttomasti meni ja remontointi intoa riittäisi vielä lisääkin, harmillisesti pihahommat painaa päälle ja into touhuta pihalla on vielä toistaiseksi suurempi kuin sisällä touhuamiseen.

Jäin viimeksi siis siihen, että laitoimme uuden puulattian makuuhuoneeseen. Eikä ole kaduttanut, niin on lämmin ja hiljainen ja muutenkin mahtava. Löytyypä uudesta lattiasta vieläpä laiskiainen, 
kuva hänestä yllä.


Lattia kun oltiin saatu laitettua oli aika se peitellä piiloon ja siirtyä katon kimppuun. Kattoon päädyimme sisarpaneeliin, joka sopii mielestämme hyvin talon henkeen. Talon emäntäkin pääsi jotain tekemään jälleen ja pääsin maalaus hommiin.





Isäntä sitten pätki palaset ja iski kattoon, hartiat huutaen hoosiannaa.




Maalattuamme iltapuhteina katon vielä kertaalleen oli vuorossa tapetointi. Yllätyin, miten sutjakkaan se lopulta sujui ja lopputuloshan mielytti jälleen silmää. Pelkäsimme makuuhuoneen pimenevän aikalailla, kun kysessä oli tummapohjainen tapetti, mutta huoneelle tuntui käyvän päinvastoin - ihan kuin se olisi jopa isontunut hieman?
Tapetti on Falsterbron tapetti ja malli nro 1425

Tapetoinnin jälkeen mies veti vielä pari kerrosta väritöntä vahaa lattiaan ja olikin jo listoituksen vuoro, mutta valmiista makkarista teen sitten erillisen postauksen ennen-jälkeen -teeman merkeissä.



sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Puulattia on pop






Hoplaa tänään appiukko ja talon isäntä naputtivat lautalattian paikoilleen. 
Kyllä nyt kelpaa.

Laudat olivat melko pitkiä, mutta näppärästi ne saatiin keittiön ikkunan kautta sisälle. 
Sanoinko jo, että kyllä nyt kelpaa?

Saisimpa viimeisen kuvan tuoksun kera, tuoksu on mahtava!

Kyllä nyt kelepoo!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Än Yy Tee NYT!


Remppakuume kävi ylitsepääsemättömäksi ja hoplaa niin sitä alotettiin.
Yksi sunnuntai päivä meni, että saatiin huone tyhjäksi vierassängystä ja lasten leluista (joissa oli muuten melkoinen survomisprosessi). Tämä survominen sai minut pohtimaan, että kauankohan meillä mahtaa mennä jahka joskus teemme olohuoneen. Kyseinen sunnuntai päivä siis täyttyi huokauksista; mistä tätä tavaraa tulee? Lapset onneksi aika hyvin luopuivat jo turhista ja osa kalusteista myytiin pois.

Alakerran makuuhuone on siis toiminut meillä vierashuoneena ja lasten leikkihuoneena. Olemme puhuneet, että teemme siitä meille makuuhuoneen jahka lapset ovat kouluikäisiä ja rupeavat kaipaamaan omaa huonetta. Lapsemme kun ovat vielä eri sukupuolta, joten leikitkään eivät aina aivan yksyhteen mene. Nyt se hetki onkin jo ovella, poikamme aloittaa koulun syksyllä ja tyttökin jo siirtyy sitten kolmannelle. Hommiin siis.
 

Huone on remontoitu jo edillisen omistajan toimesta 2000-luvun puolella. Katto, seinät, lattia ja sähköt. Maanantai-iltana mies purkikin jo katon ja lattian ja ne toimitettiin kaatopaikalle. Sääli kävi viedä hyvää laminaattia kaatopaikalle, mutta kun ei kukaan tarvinnut niin emme viitsineet jäädä sitä säästämäänkään. 
Kaatopaikka reissun aikana tytön kanssa revimme ensimmäisen kerroksen tapettia. Iloksemme saimme todeta, että levyt oli pohjamaalattu, joten tapetti lähti kosteuttamalla aika sutjakkaastikin irti.

Alla olevasta puulattiasta tuli murheen kryyni. Tasoite oli tiukassa ja osassa kohtaa oli muovimaton jälkeistä liimaa. Kokeili isäntä sitä kosteuttaa ja rapsuttaa, kuten yläkerran toisessa makuuhuoneessa.
Ei oikein lähtenyt. No jos hiotaan. Siitä ei tullut mitään, laikkaa sai jo vaihtaa alta neliön kokoisen alueen jälkeen. Talo saatiin messevään pölyyn tuosta yrityksestä.

Niinpä mietittiin vaihtoehtoja ja lopulta päädyttiin uusimaan lattia.

Muuriakin se on jo kerennyt tasoittelemaan.

Hiljaa taasen hyvä tulee. 




Pahoittelen kuvien laatua, osa puhelimella napsittuja 
ja osa ihan kameralla.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Remonttikuume


Täällä kärsitään pahaa remonttikuumetta. Kellarista aletaan toipua ja uusi kohde kolkuttelee jo ovella. Pahimpaan kuumeeseen auttaa tulevien tapettien ihastelu ja ikeassa pällistely.

Josko sitä pikkuhiljaa rupeaisi aloittelemaan......

maanantai 27. lokakuuta 2014

Ennen - Jälkeen : Kellari

Tosiaan aikaa on ehtinyt vierähtää jo kohta vuosi, kun olen tänne viimeksi mitään kirjoitellut.
Kun saunomaan päästiin niin loppu osa kellarista oli hieman nihkeä. Lisäksi vuoteen mahtui vielä meidän häät, joten tekemistä riitti. :)
Viimein isäntä otti hurjan loppuspurtin ja näin ollen rempparoju on ahkeran isännän toimesta hävinnyt kellarikerroksesta. Vielä olisi ihan pientä hommaa, kuten pannuhuoneen lattian laatoitus ja talouskellarin oven maaluu. Maalaus kellarissa vähän mahdotonta hommaa juuri nyt, kun kaikki on niin kosteaa. Jääköön siis nämä odottamaan talven pakkasia.

Mutta saanen esitellä vihdoin ja viimein 
ne ennen ja jälkeen kuvat meidän kellarikerroksestamme.

Kellarin rappu koki melkoisen muodonmuutoksen. Vanhat raput saivat laatta kerroksen päälleen. Ihana mintun sävy käsiteltiin piiloon harmaalla, sähköt uusittiin ja rapun yläosa tapetoitiin. Joskus hamassa tulevaisuudessa vaihdamme kellarin ulko-oven samanlaiseen kuin kuistin uusi ulko-ovi. Vanhan kaiteen säilytimme. Se vain käsiteltiin uudestaan.
 
 

Kellarin aulassa puolestaan uusittiin sähköjä ja putkia, laatoitettiin lattia, paneloitiin katto, uusimme ovia, käsittelimme seinät ja putket käärittiin sekä paneloitiin vähän huomaamattomimmiksi. Lisäksi rapun alla on säilytystilaa, joka ennen oli aivan avonainen. Nyt siihenkin tehtiin ihan ovi, näin ollen isännän työkalut säilyy vähän ei niin näkyvästi.
 

 

Kodinhoitohuone tai vanha askarteluhuone taas koki myös muodonmuutoksen. Täällä uusimme viemäröinnit ja sähköt, lisäsimme vesihanan ja lattiakaivon, maalasimme katon ja seinät ja laatoitimme lattian. 
Nyt kelpoo pestä pyykkiä!
 



Alla olevassa kuvassa vasemmalla näkyy tiilimuurausta, jonka takana meidän öljysäiliö sijaitsi. Se on ollut tyjillään sitten vuoden 2010, kun vaihdoimme lämmitysmuodon maalämpöön. Purimme öljysäiliön pois ja jaoimme vanhan halkovaraston kahtia, toinen puoli jäi siis halkovarastoksi ja toiselle puolelle teimme pukuhuoneen. Vanhan halkovaraston nurkkaan siis puhkaisimme uuden oviaukon saunan puolelle ja muurasimme umpeen vanhan saunaan menevän oviaukon, joka oli pannuhuoneen puolella.

Halkovarastolle emme tehneet muuta, kuin lisäsimme valasituksen ja pistorasioita. Pukuhuoneen paneloimme, teimme ovet, maalasimme katon, uusimme sähköt, laatoitimme lattian ja toimme tilaan patterin lämmittämään. Pukuhuoneen puolella siis ei ole lattialämmitystä.
 


Sauna olikin siis isoin projekti ehkä tähän mennessä. Saunan sisäänkäynti siis muutettiin järkevämmäksi. Tällä toimenpiteellä saimme saunan toimivammaksi ja pystyimme lisäämään meille pesuhuoneen, jota alkuperäisessä saunassa ei ollut vaan suihku oli saunan kulmauksessa. Tiesimme, että saunaa on joskus aikoinaan pienennetty vajaan metrin verran ja tarkoitus oli ottaa pienennetty tila käyttöön. Purkuvaiheessa kuitenkin selvisi, että sauna oli alunalkaenkin tehty pienemmäksi.

Sauna siis purettiin kokonaan, kaivettiin maata, uusittiin viemäröinnit, eristykset, valut ja kaadot meni uusiksi, teimme lattialämmityksen... Eli kaikki meni uusiksi, kuvat puhukoot puolestaan. Kaksi ekaa kuvaa on siis otettu samasta kohtaa (vanhalta oviaukolta), huomaatte kuinka paljon tilaa saunaan tuli. 
 







Pesuhuoneen pitkulaisuutta rikoimme vähän 
suihkuseinällä ja se oli mainio ratkaisu. Tilan laatat toivat päänvaivaa 
emännälle, koska niitä sitten lopputuloksesta ei noin vain revittykkään irti ja vaihdettu, kuten tapettia tai maalia. Mutta olemme olleet valintoihimme todella tyytyväisiä. Tumma harmaa toimii loistavasti lämpimän puun kanssa.



Kellarikerros oli rankka ja pitkä projekti, mutta se oli kyllä kaiken vaivan arvoinen. Vieläkin huokailemme saunoessa, että kyllä tuli hyvä. Niinkuin tulikin - paras meille, tästä voikin sitten nauttia lopun elämäänsä. :)

tiistai 17. joulukuuta 2013

Sauna testattu!



Semmosia terveisiä täältä, että hulluna on isäntä pakertanut 
ja lauantaina se vihdoin ja viimein palkittiin löylyillä! :)

Löylyt olivat lempeät ja hyvät, lauteet mukavat, kaikki natsasi. 
Nyt hiljennymme joulun viettohon ja palaan kunnon ennen-jälkeen kuviin ja kuviin lopullisesta saunan ulkomuodosta jahka ollaan saatu viimeisetkin koukut ja tavarat kylpyhuoneessa ja pukuhuoneessa paikoilleen.

Karhulan väki toivottaa kaikille oikein 
hyvää ja rauhallista 
joulun aikaa!