sunnuntai 21. elokuuta 2011

Atomi-tapetti

Eilistä tapetointia viisi vuotiaan tyttäremme silmin:






Ja lopputulosta äitin silmin:







perjantai 12. elokuuta 2011

Etenee etenee




Sähkömies palasi lomaltaan ja kävi luomassa rihmastonsa kattoon. Samaisena iltana eli torstaina maalasimme tehokkaasti kertaalleen kattopaneelit ja sitten tänään oli paneloinnin vuoro.




Kuka vastaa? (sotkusta)

tiistai 2. elokuuta 2011

Jaksaajaksaa

Muovimatto kun läks pois saimme huomata, että tää tasotehan lähtee kostuttamalla suht hyvin irti. Siispä hommiin ja jos kokeilisi sittenkin itse hioa sitä lattiaa. Isäntä käski ottaa hommasta ihan kuvan, kun on niin h**vetin kivaa. :D





Vaatekaappien ovet ovat saaneet jo yhden kerroksen maalia.
Remonttireiskaa tahdittaa vanha kunnon Luxor.







Makkarin ikkunakin on kunnostettu ja maalattu uudelleen. 
Tapeteista ei ole vielä kuulunut mitään. Valmistuiskohan tää jo elokuun aikana?

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Hommat edistyneet


Tapetti valinnat menivät uusiksi. Tapetit, jotka tulivat olivatkin vihreitä eikä sinisiä ja sitten selvisikin ettei sinistä enee ole, eikä sitä valmisteta enää ollenkaan. Päädyttiin sitten moiseen atomi tapettiin tapettitalolta ja nyt jännittää emäntää, miten tapettivalinnan kanssa käy.




Purku hommat tehty ja vaatesyvennyksen peräseinään isketään kyprokki.
Vessan ja vanhan keittiön väliset vesiputket laitetaan kiinni ja sahataan poikki.
Sepä ois seinät tasoteltu ja hiottu ja pohjamaalattu usseemman kerran. 
Seinät tapettia vaille valmiit.




Vaatekaappien ja ullakon ovet maalataan samalla sävyllä kuin edellisessä makkarissa. Kaapin sisukset vaihtavat paikkaa (leveemmästä rekki kapeempaan ja kapeammasta hyllylevyt leveämpään) ja niitä ei maalata nyt ollenkaan, sen verta siistissä kunnossa ovat.

Muuria tasoteltu.




Katto koolattu sähkömiestä odottelemaan, joistakin kohin piti "vähän" suoristaa.

Samalla koolattiin sähkömiestä odottamaan myös vessan ja rapun aulan katto. Saa vedellä samalla piuhat sinnekin. Ja jotta huonoa tuuria riittää, niin luotto sähkärimmehän on kesälomalla. Onneksi loman loppumista ootellessa riittää vielä työnsarkaa. Tämmöstä tänne. :)

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Pihakeinu


Mummon ja papan pihalta (nykyisin veljeni) nötkötti varsin vanha pihakeinu. Allekirjoittanut oli monena kesänä samaisessa keinussa kiikkunut mummolan pihalla. 
Oli se jo ruostunut ja lautansakin oli se jonnekin kadottanut. Napattiin peräkärrin kyytiin, hiottiin, käsiteltiin ruosteen estolla, maalattiin ja ostettiin uudet laudat ja ketjut. Avot. Siinä nötköttää nyt pihalla varsin kiva pihakeinu, mummon ja papan peruja. Kyllä kannatti!

Ps. Aikoinaan, kun taloa tultiin ensimmäisen kerran katsomaan, nötkötti pihalla samanvärinen ja tapainen keinu aivan samalla paikalla. Valitettavasti keinu lähti entisten omistajien matkaan, mutta nytpä saatiin oma keinu!

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Meillä remontoidaan!


Eräs kuuma päivä lasten uidessa isäntä naputteli leikkimökkiin huopakaton.
Kyllä nyt kelpaa leikkiä!




 



Eilen tyhjensimme toisen makaahuoneen yläkerrasta ja isäntä jo repi vähän tapettia pois.
Nurkasta löytyi moinen teksti, siitäpä siis! 




Nurkissa hyvin laitettu pahvia, ei ainakaan käy veto.
Tapetin alta löytyi moista tapettia.


Lasten makuuhuoneeseen oli alunperin tarkoitus laitatuttaa Tapettitalon Kukot-tapettia, mutta kun menimme tapettia tilaamaan selvisi meille, että tapetti on kovin suosittua eikä sitä ole saatavilla. Kun kyselin, milloin tapettia tehdään lisää eivät osanneet sanoa tarkkaa aikaa, saattaa mennä parikin kuukautta! Ei auttanut kuin istua ja selailla uudestaan tapetteja. Silmiä hiveli yllä oleva Onni-tapetti, uusi yritys joka tuotti tulosta. Tapettia piti metsästää tehtaalta asti, mutta saimme tarvittavan rullamäärän kasaan.




Ja siispä meillä nyt taas remontoidaan!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Loppu häämöttää



Pionit ovat nyt kauneimmillaan. Varsinkin keittiön pöydällä maljakossa. Leikkimökissä loppurutistus menneillään. Enää tiskitasoon kerros lakkaa ja katto olisi laitettavana. Sitten rupeisi olemaan valmista!








Leikkimökkiä nostettiin hieman maasta ylös. Ikkunan alus sai parvekelaatikon ja ovi siskoni tekemän ovikranssin. Eräs aamu oli ilmestynyt portaat. Saimi tiesi kertoa, että isi teki töissä. Mökin maali on samaa kuin talossa, punainen on isännän valitsemaa.
Kyllä kelpoo! Kioskiluukku on varsinkin ollut iso hitti.

Viikko isännän lomaan, sitten alkaisi se kunnon remontti - operaatio lapsille makkari yläkertaan.